1.8 Taiteilija

Satoi taas. Kuulin vesipisaroiden hakkaavan ikkunoita toisessa huoneessa. Putket kohisivat, joku oli suihkussa. Vessanpönttö edessäni houkutteli oksentamaan viimeöiset viinit kaaressa posliinin pohjalle.

Miten meni omasta mielestäsi?
   Tuhahdin ajatukselle. Ei, ei se ollut mennyt hyvin. En ollut sanonut Lucylle sanaakaan sen jälkeen, kun hän oli ilmaissut oman mielipiteensä pienestä syrjähypystään. Olin vain kävellyt ulos kuulematta mitään, sanomatta mitään, tuntematta mitään. Suoraan kotiin, suoraan vessaan. Suoraan keskelle yksinäisyyttä, ainoana seuranani Lucyn kaikuva ääni päässäni.



”Sinun on ymmärrettävä yksi asia.”
   Voi taivas, en halunnut ajatella sitä.
   ”Me emme voi huudella tästä pitkin kyliä.”
   Ole jo hiljaa…
   ”En aio muuttaa mitään tämän vuoksi.”
   Helvetti!
   Puhelin soi eteisessä.



Soittaja oli Darryll. Heti nähtyäni hänen nimensä näytöllä ja kellon ruudun yläkulmassa, tiesin, miksi hän soitti. Kirosin itsekseni, miten olin saattanut unohtaa sopimamme tapaamisen? Olin jo parikymmentä minuuttia myöhässä…

***



”… olet siis täysin varma siitä, että joku ylipäätään asuu täällä vakituisesti?”
   ”Adrian, minä tunnen hänet, olen käynyt hänen luonaan useasti. Ja kyllä, hän asuu täällä, on asunut jo vuosia.”



Darryll pysäytti auton lievään alamäkeen tien pientareelle.
   ”Tämän lähemmäs emme pääse”, hän sanoi ja kiskaisi nitisevästä käsijarrusta. ”Mennään.”

Mitä lähemmäs tulimme rapistunutta hökkeliä suoalueen keskellä, sitä suuremmaksi epävarmuuteni kasvoi. Kokeilin vaistomaisesti vyötäni selkäni takaa, pistooli oli paikoillaan. Olin kantanut asetta mukanani siitä asti, kun Mark ja Julia olivat vanginneet minut. Tällä kertaa ase oli ladattu, ja juuri tällaisessa paikassa saatoin kuvitella ehkä tarvitsevani sitä…



Darryllin koputtaessa oveen varauduin jo siihen, että ovelle ilmestyisi kaljamahainen äijä tupakka suussa ja haulikko tanassa kysymään, mitä hittoa teimme hänen ovellaan. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, ei askelia, ei haulikon lataamisen ääniä, ei mitään. Ei, ennen kuin Darryll koputti uudelleen.
   ”Ovi ei ole lukossa!” joku huikkasi sisältä, ja tunsin kulmieni kohoavan hämmennyksestä äänen vuoksi. Seurasin kuitenkin Darryllia sisätiloihin.



Likaisista ikkunoista hädin tuskin tuli sisälle auringonvaloa, ja talo oli muutenkin sotkuinen. Nurkassa seisovassa kamiinassa paloi kuitenkin kutsuva tuli. Seinistä levisi mieto pihkan tuoksu.
   ”Otatteko teetä?”
   Hätkähdin uudelleen kuullessani sen äänen. En ollut kuullut niin kirkasta ja heleää nuoren tytön ääntä varmaan ikinä.



Pöydän ääressä istui nuori tyttö, tuskin varmaan edes kahdeksantoista vanha. Hän katsoi meitä kulmiensa alta kysyvästi. Darryll vastasi tytön kysymykseen.
   ”Ei kiitos, Rose. Tiedät kyllä, miksi olemme täällä.”
   Tyttö nyökkäsi hymyillen.
   ”Istukaa nyt alas sentään.” Rose vilkuili minuun päin. ”Adrianko se oli?”
   Nyökkäsin yhä vain hämmentyneempänä. Darryll ei ollut kertonut minulle mistään mitään, sanonut vain, että menemme tapaamaan jotakuta, joka ratkaisisi ongelmamme rahan ja liittolaisten suhteen. En kyllä ihan heti keksinyt, miten tuo nuori tyttö voisi ratkaista ne asiat.



Istuuduin pöydän ääreen vilkuillen hämilläni seiniä peittäviä luonnostelmia, lattialla lojuvia, kankaalle maalattuja tauluja, pöydälle jätettyä piirrosta ihmisen kasvoista. Talossa selvästi asui joku, joka tykkäsi piirtää ja maalata. Ehkä se oli Rose, ehkä joku, joka omisti talon. Asuakseen yksin Rose oli varmasti liian nuori.
   Havahduin, kun Rose puhui.



”Olen tehnyt jo jotain tietokoneella, pientä luonnostelua… siitä on aikaa, Darryll, työni jälki vaatii harjoitusta, että se näyttää aidolta”, Rose sanoi mietteissään. ”Uudistuksiakin on tullut, enkä pysty näillä välineillä kopioimaan hologrammeja tai mitään, mutta voin maalata jotain uskottavaa niihin tietynlaisella maaleilla.”
   ”Odota hetki, Rose”, Darryll toppuutteli. ”Annahan, kun selitän ensin Adrianille, mistä tässä on kyse.”



En tiennyt aluksi, kumpaan heistä katsoisin. Päädyin pitämään katseeni Darryllissa, hänhän se oli, joka lupasi selittää minulle kaiken.
   ”Rose on ystäväni muutaman vuoden takaa”, Darryll sanoi ja miehen kasvoilla kävi hymy. ”Ja hän on taiteilija.”
   Rose kikatti heleällä äänellä.
   ”Darryll, en minä nyt niin taitava ole.”
   Mies huitaisi kädellään ilmaa Rosen suuntaan vaientaakseen tytön.
   ”Rose myy taideteoksiaan Internetissä ja elättää sillä itsensä”, Darryll sanoi. ”Hän hallitsee myös graafisen suunnittelun ja on varsin taitava tekemään kaikkea… virallista. Kuten passeja. Ajokortteja. Sen sellaista. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan, Adrian?”



Kulmani kurtistuivat, suupielet kapenivat tiukaksi viivaksi. Pudistin päätäni kiivaasti.
   ”Ei, Darryll. Niin taitava kuin ystäväsi varmasti onkin, niin ei.”
   Se ei Darryllin hämmentyneestä ilmeestä päätellen ollut reaktio, jota mies oli odottanut.
   ”Adrian, et käsitä --”
   ”Minä käsitän enemmän kuin sinä”, ärähdin miehelle. ”Sinä olet palkkaamassa ystävääsi meidän riveihimme väärentämään ja myymään papereita. Todennäköisimmin alaikäistä ystävääsi. Kuinka vanha hän on, onko edes kahdeksantoista?”



Darryll pudisteli päätään äkäisenä.
   ”Älä rupea kuvittelemaan, että minä --”
   ”Darryll”, Rose rauhoitteli, oli tytön vuoro kohottaa kätensä toppuuttelevasti miehen puoleen. ”Rauhoitu.”
   Darryll vaikeni välittömästi. Rose käänsi katseensa minuun ja hymyili arasti.
   ”Olen kahdenkymmenenseitsemän, joten älä huolehdi iästäni.”



Katsoessani Rosen vilpitöntä katsetta tunsin häpeän punan kohoavan poskilleni. Kahdenkymmenenseitsemän?! Likka näytti minun silmääni ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta, silti hän oli vanhempi kuin minä! Rose ei kuitenkaan vaikuttanut loukkaantuneelta, sen sijaan hän hymyili leveästi.
   ”Älä huoli, et ole ensimmäinen, joka luulee muuta”, hän sanoi. ”Suurin syy sille, miksen koskaan juo, on se, ettei minua edes paperit näytettyäni uskota täysi-ikäiseksi. Kuulemma siskon henkkarit. Minun tapauksessani todennäköisemmin väärennetyt.” Rose naurahti, valkoiset hampaat välähtivät huulten välistä.



Darryll katsoi minua pöydän toiselta puolelta ja puhui.
   ”Nyt, kun tämä pieni väärinkäsitys on korjattu… Rosesta olisi meille varmasti hyötyä, joten eiköhän toivoteta hänet tervetulleeksi joukkoon?”
   Nyökkäsin yhä häpeissäni, ja Darryll virnisti mutkattomaan tapaansa.
   ”Hyvä. Lie syytä puhua palkasta. Ajattelin Roselle viidenkymmenen prosentin myyntiprovisiota, hänhän tekee tässä suurimman työn. Minä ja Adrian jaamme loput --”
   ”Hiljaa”, Rose sihahti yhtäkkiä, ja Darryll vaikeni.



Rose näytti yhtäkkiä pelästyneeltä, epäileväiseltäkin. Hän näytti kuuntelevan jotain ja tuijottavan intensiivisesti ulko-ovelle. Minä ja Darryll vilkaisimme kysyvästi toisiamme. Lopulta kuulimme sen itsekin; askelia.
   ”Makuuhuoneeseen”, Rose kuiskasi. ”Heti.”
   ”Rose, mitä --” Darryll aloitti, mutta Rose vaiensi miehen hätääntyneellä katseella.
   ”Heti!”



Välittömästi päästyämme Rosen makuuhuoneeseen ja naisen suljettua oven edestämme kuulimme, kuinka askelten ääni muuttui pehmeistä tömähdyksistä koviksi kolahduksiksi; tulija oli saapunut kuistille. Seuraavaksi kuulin, kuinka ovi avattiin.
   ”Et pidä vieläkään ulko-oveasi lukossa.”
   Tunsin valahtavani kalpeaksi. Tunnistin äänen. Vilkaisin Darrylliin, mutta hänessä vieras ääni ei tietenkään herättänyt mitään reaktioita, eiväthän he olleet tavanneet.
   ”Hei, Mark”, Rose kuului sanovan iloisesti. Nainen oli ainakin hyvä peittelemään asioita, kuten sitä, että oli juuri piilottanut Mark Mitchellin verivihollisen makuuhuoneeseensa.



Näin varjon makuuhuoneen oven alla, kuulin askelet aivan oven vierestä. Mies pysähtyi makuuhuoneen oven eteen, ja minä astuin vaistomaisesti puoli askelta taaksepäin. Onneksi jalassani oli pehmeäpohjaiset tennistossut, niistä ei lähtenyt ääntä.
   ”Onko tilaukseni jo valmis?” Mark kuului kysyvän, ja Rose vastasi.
   ”Ei, ei vielä. Minulla on ollut paljon töitä.”
   ”Sanoin tilaukseni olevan ykkösprioriteetti.” Markin ääni muuttui pehmeästä uhkaavaksi. ”Enkö ollut tarpeeksi selkeä sanoissani?”
   Mark otti askelen poispäin makuuhuoneesta, saatoin kuvitella hänen astuvan kohti Rosea. Nainen puhui hieman säikähtäneellä äänellä.
   ”Teen ne heti tänään”, Rose lupasi. ”Ennen puoltayötä. Niihin tarvitsee tehdä pari pientä juttua vain. Teen ne nopeasti.”
   Hiljaisuus.



Mark tuli jälleen lähemmäs makuuhuonetta. Kuulin hänen pysähtyvän taas oven eteen, oven notkahdus kertoi miehen nojaavan siihen.
   ”Muista silti olla huolellinen”, mies ärähti. ”Jos niissä tilaamissani papereissa on pienintäkään vikaa, tiedät kyllä, ketä tulen syyttämään.”
   ”Niissä ei tule olemaan vikaa”, Rose sanoi hätäisesti. ”Otatko teetä?”
   Epäuskoinen tauko.
   ”Teetä?” Mark toisti epäilevällä äänellä. ”Mistä lähtien olet tarjonnut minulle teetä?”
   ”Vettä?” Rose ehdotti. ”Keksejä?”
   Naisesta kuuli kilometrin päähän, että hän yritti vain saada Markin muualle, kauemmas makuuhuoneesta. Mielessäni peruin puheeni taitavasta peittelystä ja siirsin käteni vaivihkaa vyölleni.



Tunsin Darryllin katseen itsessäni kohottaessani aseen silmieni eteen peukalo varmistimella. Mies muodosti huulillaan ääneen lausumattomat sanat; ’mitä sinä teet?’ En vastannut kysymykseen mitään, pudistin vain päätäni.
   ”Haluan nähdä, miten pitkällä olet”, Mark kuului sanovan. Ovenkahva kääntyi, ja samassa Rose huusi vastalauseensa.
   ”Älä mene sinne!”
   Darryll liikehti, mies siirtyi taakseni, kuin olisi tajunnut äänettömän pyyntöni. Ovi avautui. Narisevaa ääntä seurasi varmistimen naksahdus.



Kummallisinta siinä tilanteessa oli, ettei Markin ilmekään värähtänyt hänen kohdatessaan katseellaan aseen piipun. Kuin hän olisi tiennyt, että näin kävisi. Tuskinpa tiesi, muuten mies olisi itsekin aseistettu.
   ”Hei, Mark.” Ääneni oli kylmä, mutta värähti silti hieman loppua kohden. Mark nyökkäsi vastaukseksi tervehdykselleni, kuin kyseessä olisi ollut arkipäiväinen hyvänpäiväntuttujen tapaaminen.



Kuulin Darryllin liikahtavan hermostuneena. Osoitin seuraavat sanani hänelle.
   ”Aseettomat juoskoon”, komensin miestä ja vaikken sitä edes tarkoittanut, enhän minä pätkääkään välittänyt mitä ilmeisimmin kahdelle eri taholle palveluksiaan myyvästä naisesta, siinä sivussa myös Rosea. ”Tulen perässä.”
   ”En sinuna toimisi ihan noin nopeasti”, Mark sanoi ja virnisti, eikä Darryll liikkunut mihinkään. ”Luulitko, että olen täällä yksin? Talosta pakenevat ihmiset voisivat huolestuttaa ystäväni, samoin laukausten äänet. Joten eiköhän istuta alas, oteta teetä ja keksejä ja jutella hieman.”



Puristin asetta kovemmin kädessäni estääkseni ranteen vapinan. Puristaminen sattui kädessä olevaan haavaan, ja se oli osasyy sille, miksi silmäni kapenivat.
   ”Kusetat.”
   ”En.” Markin vastaus oli yksioikoinen. ”Haluatko ottaa sen riskin? Haluatko aseettoman ystäväsi kokeilevan ensin? Siitä vain, tie on vapaa.”
   Mietin kiivaasti, yritin ajatella järjellä. En todellakaan haluaisi Darryllin poistuvan talosta aseettomana. En voisi itse lähteä samaan aikaan Darryllin kanssa, minun olisi pidettävä Markia ensin silmällä ja paettava miehen perässä… miksen vain ampunut Markia? Karistin ajatuksen päästäni, en ampuisi miestä nyt ja selvittäisin asiaan liittyvät moraaliseikat itselleni myöhemmin…
   Yksi asia oli melkein varma. Mark ei mitä luultavimmin ollut aseistettu. Mies olisi jo vetänyt aseensa, jos hänellä olisi sellainen. Siispä laskin asekäteni ja ojensin käteni sivuun.



”… Adrian?”
   Hetken hiljaisuutta seurasi Darryllin kysyvä ääni.
   ”Ota se”, komensin Darryllia ja työnsin kättäni lähemmäs häntä.
   ”Ja miten aioit itse --?”
   ”Ota se nyt vain”, ärähdin Darryllille. ”Tiedän, mitä teen. Odota minua autolla. Ole varovainen ja pidä puskia silmällä.”
   Sanaakaan sanomatta Darryll tarttui aseeseen.



Darryllin paettua ase Markiin tähdättynä miehen ohi tajusin, etten nähnyt Rosea enää missään. Pian kuulin toisen oven, ehkä kylpyhuoneen oven, avautuvan ja lasin rikkoutuvan. Nainen pakeni takakautta, eikä Mark näyttänyt siitä vähempää välittävän.
   ”Rohkea veto”, Mark sanoi virnistäen. ”Kunnioitettava, suorastaan. Mies miestä vastaan, paljain käsin… tai niinhän sinä luulet.”
   Mark liikkui nopeasti, mutta niin liikuin minäkin.



Hänen ainoa virheensä oli kertoa aikeistaan puoli sekuntia etukäteen. Sen puolen sekunnin aikana ehdin hypätä miestä päin ja kaatua tämän kanssa lattialle. Kahdesta älähdyksestä päätellen molempiin sattui.



Mark horjahteli lattialla kontillaan ja ähkäisi uudelleen, mies oli kai lyönyt päänsä sohvan kulmaan. Miehen povitaskustaan haparoima ase oli lentänyt jonnekin. En enää nähnyt sitä, ehkä se päätyi sohvan alle. Tässä olisi tilaisuuteni. Toivoin vain, että Darryll oli jo selvittänyt tien autolle, vaikkakaan ainuttakaan laukausta ei ollut kuulunut… ehkä Mark oli sittenkin huijannut. Hän oli yksin.



Nopea potku Markin päähän sai miehen älähtämään ja putoamaan vatsalleen lattialle. Toinen potku varmisti, että mies pysyisi hetken aloillaan.



Juoksin. Vähän matkan päässä näkyi Darryllin auto lähtövalmiina.

***



”Helvetin helvetin helvetin helvetti!!”
   Pitelin päätä käsieni välissä, vaeltelin edestakaisin ja kirosin raskaasti. Yritin hillitä haluni heittää jotain seinään. Jos tämä olisi ollut oma asuntoni, olisin luultavasti heittänytkin.



Haistoin tupakankatkun. Tiesin katsomattakin Darryllin vetävän takanani hermosauhuja. Latelin uudelleen kaikki tietämäni kirosanat saaden viimein Darryllin puhumaan.
   ”Ei se ole niin vakavaa.”
   ”Ei ole vai!”



Darryll nousi ylös samaan aikaan, kun minä käännähdin kohti miestä. Ehdin aloittaa huutamiseni ennen kuin Darryll sanoi sanaakaan.
   ”Tajuatko sinä, että Mark näki paitsi minut elossa, niin myös sinut?!” huusin miehelle. ”Että hän näki meidät yhdessä, kahdestaan sinun taiteilijasi luona?! Että hän tietää?! Että sinun on hankittava ase oman turvallisuutesi vuoksi ja ettet voi enää --”
   ”Rauhoitu, Adrian. Kuvittelitko sinä, ettei tämä koskaan tule ilmi? Että minä pysyn hiljaisena sivustaseuraajana varjoissa samalla, kun sinä leikit supersankaria?”
   ”Minä en kuvitellut yhtään mitään, en vain halua sinun joutuvan tähän mukaan!”
   Darryll huokaisi äreästi.
   ”Lakkaa jo puhumasta niin kuin olisit ainoa, joka ymmärtää näiden kuvioiden päälle. Et ole niin erityinen, usko pois.”



Jokin Darryllin äänensävyssä ja pistävässä katseessa sai minut kysymään sitä.
   ”Mitä tarkoitat?”
   Darryll imaisi tupakkaansa ja puhalsi savut minua päin. Hän naurahti.
   ”Mistä luulit, että tunnen Rosen?” Miehen kasvoilla kävi hymy. ”Kultaseni, en minä ole aina ollut Darryll Gray.”



Darryll käveli ohitseni ja nappasi puhelimensa työtasolta. Miehen hakiessa numeroa puhelimen muistista kävelin lähemmäs häntä.
   ”Kerro lisää.”
   ”En.” Darryll pudisti päätään ja painoi puhelimen korvalleen. ”Ei ehdi. Uskoisin, että voin jo soittaa hänelle. Näin hänen pääsevän pakoon ikkunasta, toivon mukaan hän on turvassa.”
   ”Mitä sinä välität siitä kaksinaamaisesta --”
   ”Älä nimittele ystävääni. Hänellä oli varmasti syynsä.”



Darryll piti puhelinta pitkään korvallaan. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle hermostuneena. Samassa kuulin jotain.
   ”Darryll…”
   ”Ole jo hiljaa, Adrian.”
   ”Darryll, kuuntele.”
   Juoksuaskelia. Puhelimen pirinää. Ne kuuluivat rappukäytävästä. Tulija saapui Darryllin ovelle ja soitti ovikelloa kiivaasti. Ei tarvittu kovinkaan montaa arvausta selvittämään, kuka ovella oli. Darryll sulki puhelimen ja riensi avaamaan.



Rosen astuttua sisään hän katsoi suoraan minuun vilpittömästi, anteeksipyytävästi. Huomasin naisen vaihtaneen paitansa jossain vaiheessa, mistä lie syystä.
   ”Anteeksi.” Rosen ääni oli hiljainen, mutta jokin muukin siinä sai minut kurtistamaan kulmiani; se ei ollut enää kuulas ja heleä, pikemminkin käheä ja karhea. ”Olen oikeasti pahoillani.”
   Naisen äänestä huolimatta en heltynyt.
   ”Ei tarvitse selitellä”, sanoin kylmästi saaden osakseni murhaavan katseen Darryllilta.



Rose näytti hetken ajan nieleskelevän jotain. Kyyneliä, kenties? Ehkä naisen katumus oli aitoa? Niin tai näin, en luottanut tyyppiin, joka oli muka auttamassa meitä, mutta auttoi siinä sivussa toistakin osapuolta.
   ”Rose?” Darryll kysyi paljon minun ääntäni pehmeämmällä äänellä. ”Mitä tapahtui?”
   Rose painoi päänsä hetkeksi, mutta puhui pian.
   ”He tulivat luokseni ensin”, nainen kähähti. ”Heidän tilauksensa oli vielä kesken. En uskaltanut peruuttaa sitä. Enkä minä tiennyt, että Mitchell tulisi luokseni tänään, vannon sen.”



Rose käänsi selkänsä Darryllille. Naisen hartiat nykivät hetken, näytti siltä, että hän itki. Nyyhkäisyjä ei kuitenkaan kuulunut. Tunsin pistoksen sydämessäni, ehkä olin ollut turhan raaka Rosea kohtaan?
   ”Olen niin pahoillani, Darryll”, hän kuiskasi. ”Kuten myös sinulle, Adrian. Mitchell haluaa minun jatkavan heidän kanssaan, hän vaati sitä ja minä suostuin... minä valitsin jo puoleni.”
   ”Kumman?” kysyin, vaikka uskoin asian olevan jo harvinaisen selvä. Rose yskäisi pari kertaa, ennen kuin vastasi.
   ”Ystävien puolen.”
   Siinä samassa Darryll harppoi lähemmäs Rosea ja käänsi tämän ympäri.



Seurasin tilannetta huomaten, ettei Rose edes väistänyt Darryllin kättä. Monen pitkän sekunnin ajan välillämme vallitsi järkyttynyt hiljaisuus, ja jopa minun silmäni olivat laajenneet järkytyksestä.
   ”Voi taivas, Rose”, Darryll kuului kuiskaavan.
   ”Ystävien puolen”, Rose toisti kuiskaten vieläkin hiljempaa.



”Ystävät eivät kurista.”
   Sillä hetkellä mietin vain sitä, miten pitkälle olisin valmis viemään paitsi itseni, myös ne, joita nimittäisin nyt tai tulevaisuudessa ystävikseni.

***

Irviksen kommentteja:

Mulla alkaa kohta olla liikaa lankoja käsissä tässä tarinassa..
Kysymyksiä, joihin ei ole pakko vastata (ja niitä on muuten paljon eikä kaikkiin tarvitse vastata, jos vastaa yhteen):

1. Miten Lucyn ja Adrianin välinen romanssi jatkuu, vai jatkuuko lainkaan Lucyn vaadittua sen salassa pitämistä?
2. Mitä piditte Rosesta?
3. Rose mitä ilmeisimmin lupautui Markin ja Julian puolelle, mutta tosiasiassa pitää Darryllin ja Adrianin puolta. Tuleeko moinen kaksoiselämä koskaan ilmi?
4. Adrianilla alkaa olla pientä kriisinpoikasta osassa mainittujen "moraaliseikkojen" ja lopussa mainitun "liian pitkälle menemisen" kanssa. Miten luulette, että tämä ratkeaa?
5. Arvauksia "Darryllin" taustoista? En vielä lupaa, että niitä avataan tarinassa tämän enempää, mutta ehkäpä... ;)

Pahoittelen muuten posea siinä kuvassa, jossa Adrian hyppää Markin niskaan. Yritin etsiä siihen jotain järkevämpää, mutta vanha kunnon aseestatappeluposeni toimi tuossa parhaiten. Yritin jopa nostattaa kulissien takana Adrianin ja Markin välille pientä romanssia kokeillakseni, miltä pelin oma "hyppää syliin"-animaatio näyttää... :D Salattua kuvamateriaalia aiheesta täällä linkin takana. En halunnut laittaa kuvaa tänne blogiin, jotta ne, jotka eivät halua pilata ajatusta Adrianista ja Markista vihollisina, voivat sen skipata.
Ja ei. En halua suuria laivoja tähän nyt. Pitäkää ne satamassa... kuva oli sentään vain hyväntahtoinen osanpiristyslahjani teille. ;)