1.10 Kolmas pyörä

Pitkän tauon vuoksi lyhyt viime osan kertaus, eli missä nyt mennään:

Adrian de Luca ja Darryll Gray aikovat perustaa oman rikollisjärjestön. Darryllilla on jo tiedossaan muutama ystävä, jotka he voivat suostutella puolelleen, mutta sitä varten he tarvitsevat alkupääomaa. Rahaongelmaan löytyi ratkaisu, kun tietovuodon vuoksi Darryll sai kuulla ystävänsä Rosen kautta Securalin arvokuljetuksesta, joka ohittaisi St. Patrickin kansallispuiston eräänä yönä kello yksi. Suunnitelmat ovat jo valmiina ja kaikki näyttää hyvältä. Paha vain, että samaa arvokuljetusta tavoittelevat myös Adrianin veriviholliset Mark Mitchell ja Julia Jackson...

Saint Patrickin kansallispuistossa kasvoi joitakin harvinaisia puulajeja. Lisäksi alueella oli tehty havainto ennen tuntemattomasta homelajikkeesta, jolle pakokaasut olisivat hyvin vahingollisia. Siitä syystä liikennettä oli haluttu rajoittaa osavaltioiden välisellä oikoreitillä kansallispuiston läpi.

Ihmiset eivät halua maksaa asiasta, jonka voi saada ilmaiseksi. Siksi kaikkein tehokkain keino vähentää liikennettä kansallispuiston alueella oli pystyttää sinne tietulli, joka sulkisi puominsa yöksi ja päiväsaikaan veloittaisi muutaman dollarin maksun siitä, että puomit avattaisiin. Siten ihmiset kiertäisivät muualta, eivät ajaisi tästä.
   Öisin täällä ei yleensä ollut ketään valvomassa. Kukaan tervejärkinen ei yrittäisi väkisin puomien läpi, piikkimatto kun puhkaisisi renkaat saman tien ja katkaisisi auton kulun alkuunsa. Mutta tänä yönä tietulli oli miehitetty.



Simon Jenkins oli alun perinkin ollut sitä mieltä, että kaksi miestä keskellä yötä tietullilla turvaamassa Securalin arvokuljetuksen oli aivan liian vähän – olkoonkin, että arvokuljetuksen liikkeet olivat tarkoin varjeltu salaisuus, eikä kenenkään pitäisi tietää yöllisestä operaatiosta mitään. Silti Jenkinsiä epäilytti. Eikä hermostusta lieventänyt yhtään se, että hänen työparinsa, Noah Murphy, oli hyvin hiljainen mies eikä juuri mukavia rupatellut.
   ”Mitä kello on?” Jenkins kysyi Murphylta.



Murphy ei vaivautunut vastaamaan heti. Hän kirjoitti kaikessa rauhassa loppuun sen, mitä ikinä tietokoneella kirjoittikin, ja katsoi vasta sitten kelloa ruudun alakulmasta.
   ”Puolenyön”, mies murahti ja syventyi taas kirjoittamaan.
   Jenkins tukahdutti huokauksen. Tunti vielä, sitten arvokuljetusauto vasta ohittaisi heidät. Sitten vuoro loppuisi. Voisi loppua jo aiemminkin.



Minuutit kuluivat. Ainoan äänen tilassa aiheuttivat Murphyn sormet, jotka liikkuivat sulavasti näppäimistöllä. Välillä mies tarttui kahvikuppiin ja ryysti siitä kovaäänisesti saaden Jenkinsin joka kerta säpsähtämään.



Kun ulkoa alkoi kuulua auton ääntä, Jenkins ehti jo ilahtua. Mutta pian hän tajusi, ettei se olisi arvokuljetus. Tuntia ei ollut voinut vielä kulua. Eikä tietulli ollut enää auki yksityisautoilijoille.
   ”Murphy?” Jenkins kysyi peloissaan, mutta Murphy näytti täysin rennolta ja tähyili ulos lähinnä ärsyyntyneenä.
   ”Joku yksityisautoilija. Häädän kaverin pois, kunhan hän pääsee tänne asti.”



Auto lähestyi hitaasti ja pysähtyi puomin eteen. Ennen kuin kuljettaja ehti syöttää suljettuun automaattiin kolikkoakaan rahaa saadakseen puomin ylös, Murphy koputti ikkunaan ja nosti alimman lasin puhuakseen kuljettajalle. Kuljettaja ei kuitenkaan avannut Murphyn puoleista ikkunaa eikä vaikuttanut huomaavan miestä.
   ”Hei!” vartija huudahti. ”Tulli on suljettu!”
   Hitaasti auton Murphyn puoleinen ikkuna avautui. Kuljettajan kasvojen näkeminen, tai oikeastaan nimenomaan se, että Murphy ei nähnyt niitä, sai sydämen jättämään pari lyöntiä väliin.



”Onko?”
   Murphy saattoi kuvitella hymyn naamioidun, pistoolilla häntä osoittavan miehen kasvoilla. Mies kuuli Jenkinsin takanaan liikehtivän, mies varmasti näki tilanteen, ehtisi hälyttää apua…
   Samalla hetkellä huoneen ovi rämähti selälleen Murphyn takana, ja refleksinomaisesti mies käännähti katsomaan tulijaa.
   ”Kädet ylös.”



”Tämä on ryöstö.”


***



Käteni tärisivät varmistaessani solmuja, joilla kaksi tietullin virkailijaa oli sidottu tuoleihinsa. Toisesta huoneesta kuului näppäimistön ääntä, lisäksi toinen virkailijoista – se vanhempi ja vähemmän pelokkaan näköinen rikkoi hiljaisuuden marmatuksellaan.
   ”… te jäätte kiinni, aivan varmasti jäätte, ja saatte tuomion, sitäkö te haluatte, haluatte joutua vankilaan, minä kyllä tiedän nämä asiat, minä –”
   Huolimatta siitä, miten paljon minun teki mieli karjaista miehelle käsky pitää turpansa kiinni, en sanonut mitään. En aikonut käyttää ääntäni, en enempää kuin oli pakko. En haluaisi jäädä kiinni. En todellakaan.



Aseellinen ryöstö. Sitä minä olin tekemässä. Se paini jo rangaistusasteikossakin eri sarjassa kuin asuntomurrot tai tyhjien liiketilojen ryöstelyt. En saisi epäonnistua. En voisi.
   Mutta tämän jälkeen kaikki olisi paremmin. Olisimme rikkaita ja voimakkaita. Siis jos tämä onnistuisi.
   ”Kohta valmista?” huikkasin toisessa huoneessa tietokonetta näpyttelevälle Darryllille hermostuneena.



Darryll ei heti vastannut. Hän naputteli näppäimistöä ensin hetken.
   ”Itse asiassa nyt”, mies lopulta sanoi suun edustaa peittävän naamion läpi mumisten. ”Nuo valvontakamerat eivät lähetä kuvaa minnekään. Tallentavat vain. Ja tämän illan tallennus on katkaistu ja tuhottu parilla lisäklikkauksella.”
   Nyökkäsin, vaikka Darryll ei sitä nähnytkään. Hermostus helpotti vähän. Ainakaan emme joutuisi heti pakenemaan tajutessamme, että joku vartiointiliike näki sisääntulomme reaaliajassa ja lähettäisi pikimmiten lisävoimia.



”Pari lisäklikkausta” oli nopeasti hoidettu. Nojautuen nautinnollisesti taaksepäin ja venytellen ylävartaloaan Darryll käänsi tuolin kohti minua. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, otti vain rennosti. Minä en kyennyt siihen.
   ”Eikö meidän pitäisi pitää tietä silmällä auton varalta?” kysyin Darryllilta merkitsevästi. Mies naurahti.
   ”Menee vielä puoli tuntia”, hän sanoi. ”Se on varmasti täsmällinen. Rauhoitu. Kaikki on hoidossa. Kamerat eivät vaivaa meitä, ukot ovat kiinni tuoleissaan ja autokin on siirretty vähän varjoisampaan paikkaan. Kaikki hoituu kyll--”
   Samassa ulkoa kuului auton moottorin hurinaa.



Saatoin nähdä pelästyksen vilahtavan Darryllin silmissä miehen pyörähtäessä ympäri tuolillaan. Moottorin hurina lähestyi lähestymistään. Tiesin jo ystäväni eleistä, ettei hänellä ollut hajuakaan, kuka tänne oli tulossa. Ja koska Darryll vaikutti täysin kykenemättömältä tekemään nyt päätöstä minkäänlaisesta toiminnasta, tein sen hänen puolestaan.
   ”Ulos.”
   ”Ajattelin juuri ihan samaa”, Darryll murahti ja nousi vikkelästi tuolilta.



Darryll läimäisi oven kiinni perässään poistuessaan tietokonehuoneesta ja veti oven lasin edestä sälekaihtimet alas estääkseen sidottujen miesten näkymisen oven läpi ulos. Olin jo avannut ulko-oven niin hiljaa, kuin kykenin, mutta Darryll ei pitänyt kiirettä, vaan pysähtyi toisen sidotun miehen luo.
   ”Tule jo!” sihahdin Darryllille ja panin merkille, että auton moottorin hurina ulkona oli jo lakannut. Darryll puhui, mutta ei minulle, vaan sidotulle vartijalle.
   ”Et päästä ääntäkään, onko selvä?” mies tivasi saaden vastaukseksi vapisevan nyökkäyksen. ”Eikä päästä kaverisikaan. Selviätte hengissä, kun olette hiljaa.”
   Vasta sen sanottuaan Darryll kiiruhti luokseni ja poistuimme vähin äänin tietullin valvomosta.

Minun ja Darryllin välillä vallitsi sanaton yhteisymmärrys. Tiesimme siirtyä valvomon seinustalle ja tiesimme ryhmittyä niin, että Darryll piti silmällä toista puolta ja minä toista. Emme puhuneet, koska emme voineet, tulija olisi saattanut kuulla äänemme. Siksi minun oli mahdotonta kertoa ääneen siitä, mitä näin. Tökkäsin kuitenkin Darryllia kyynärpäälläni kylkeen saadakseni kontaktin mieheen.



Näin auton keulan valvomon vieressä. Mustan auton. Kuulin koputtelua, joku koputti valvomon lasia. Viimein kuului myös puhetta, ja sen puheen kuullessani tuntui, kuin joku olisi hulauttanut saavillisen jäävettä niskaani.
   ”Ei näytä olevan ketään.”
   Tuttu ääni, liian tuttu. Olinko varma? Toisen äänen, naisäänen, puhuessa varmistuin asiasta.
   ”Vaikuttaa epäilyttävältä. Tarkista tilat.”
   Ensimmäinen ääni kuului Mark Mitchellille, seuraava puolestaan Julia Jacksonille. Olisin tuntenut heidän äänensä unissanikin.



Katsoin Darrylliin. Miehen ilmeestä päätellen hänkin tunnisti Markin äänen. Nyt oli pakko puhua, mutta onneksi Darryll teki sen hyvin hiljaa.
   ”Joku muukin tavoittelee samaa saalista”, mies sihahti. Nyökkäsin.
   ”Mihin jätit auton?” kysyin, ja Darryll kohotti kulmiaan kysymykselleni.
   ”Auton?” mies toisti.
   ”Pakoauton”, selvensin miehelle hermostuneena. ”Meidän täytyy lähteä, heti!”



Darryll tuhahti. Hän piteli asettaan yhä varmemmin ja pudisti päätään.
   ”En tullut näin pitkälle vain luovuttaakseni saaliin muille”, mies murahti.
   ”Ja mitenhän sinä kuvittelit ryöstäväsi ketään, jos Mitchell ja Jacksonkin ovat täällä?” älähdin takaisin enkä edes tajunnut äänenvoimakkuuteni kohonneen ennen kuin oli liian myöhäistä.



Hetken aikaa oli täysin hiljaista. Kukaan ei liikkunut, ja saatoin kuvitella Markin ja Julian vaihtavan pitkiä katseita ääneni johdosta. Sydämeni takoi ja hain katseellani sitä Darryllin autoa, kunnes kuulin askelia. Muutaman pehmeän tömähdyksen kuultuani tajusin, mitä Mark ja Julia tekivät; he kiersivät taloa. He saartaisivat meidät. Epätoivo oli saada minusta niskalenkkiotteen, mutta lopulta tajusin, etten ollut aseeton. Asetelma oli huomattavasti parempi kuin viime kerralla.



Tiesimme Darryllin kanssa suurin piirtein, mitä toinen ajatteli, ja jälleen yhteistyömme kykeni toimimaan ilman sanoja. Käännyimme selin toisiimme, niin lähekkäin, että selkämme melkein koskettivat toisiaan. Askeleet lähestyivät, tunsin hikoilevani paksun pipon alla ja puristin pistoolia kaksin käsin. Viimein näin heistä toisen.



Hän pyörähti kulman takaa luontevasti eikä vaikuttanut edes yllättyvän nähdessään minut. Kuin hän olisi koko ajan odottanut näkevänsä minut edessään aseistettuna. Päässä naisella näytti olevan peruukki ja suun edustaa peitti samantapainen maski kuin minullakin, mutta äänestä tai silmistä ei voinut erehtyä; seisoin kasvokkain Julia Jacksonin kanssa. Takaani kuuluvista äänistä päätellen Mark seisoi takanani Darryllin edessä.
   ”Tervehdys, poju”, Julia sanoi ja naurahti. ”Laskehan aseesi, niin keneenkään ei satu tänä yönä.”



Pudistin päätäni niin itsevarmasti kuin suinkin kykenin. Darryllilla takanani vaikutti olevan vastaavaa sanaharkkaa Markin kanssa, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota.
   ”Kaksi vastaan kaksi, Julia”, sanoin naiselle hiukan värisevällä äänellä. ”Jos jompikumpi teistä avaa tulen meistä jompaakumpaa kohti, voit odottaa vastaavaa meidän puoleltamme. Selkokielellä; ammu minut, niin ystäväni ampuu Markin.”
   Julia oli pienen hetken hiljaa. Sen hetken hän vaikutti jopa epäröivän, ja sen vuoksi en uskonut hänen puheestaan sanaakaan.
   ”Voitko luottaa siihen, ettemme ampuisi yhteisestä sopimuksesta samaan aikaan?” Julia kysyi. ”Voitko todella?”



Darryll takanani osoitti seuraavat sanansa meille kaikille.
   ”Tasapeli”, mies sanoi ja ensi kertaa sinä yönä kuulin hermostuksen hänen äänestään. ”Jaetaan saalis.”
   Kuulin Markin nauravan. Juliakin hymähteli.
   ”Me emme jaa yhtään mitään”, Mark sanoi. ”Te joko luovutatte tai kuolette. Valinta on vapaa --”
   Äkkiä jostain kuului laukauksia ja ääniä, jotka kertoivat metallin pirstaloitumisesta ja lasin rikkoutumisesta.



Hetkessä maailma oli yhtä kaaosta, enkä minä miettinyt, mitä tein; annoin vain itseni valahtaa kyyryyn seinän viereen ja suojauduin vaistomaisesti. Saman vaikutti tekevän Darryll. Kuulin juoksuaskelia, mutta olin liian hämmentynyt ymmärtääkseni heti, kuka juoksi.



Laukausten vaiettua uskalsin avata silmäni. Huomasin Julian suojautuneen viereeni, mitä luultavimmin hänkin puhtaasta refleksistä, aivan yhtä pelokkaan näköisenä kuin miksi itseni tunsin. Hämmennys valtasi mieleni, enkä hetkeen kyennyt muuhun kuin tuijottamaan. Kuulin Markin äänen kauempaa.
   ”Ne ampuivat päin autoa!” Mark karjaisi, ja hetkessä Juliaan tuli liikettä.



Julia nousi ylös ja osoitti minua aseella. Nainen tärisi raivosta.
   ”Sinulla on siis lisää kavereita täällä?!” hän kivahti. ”Käske heidän vetäytyä, tai ammun sinut siihen paikkaan!”
   ”Käske itse omien kätyreittesi vetäytyä!” karjaisin takaisin nyt kunnolla peloissani. ”Täällä ei ole ketään minun kavereitani!”
   ”Ei ole meidänkään!”
   ”No kenen sitten?!” huusin Julialle.



Lyhyen hetken ajan nainen näytti siltä, ettei uskonut, mitä sanoin ja että hän todella ampuisi minut nyt. Vähitellen hänen raivostunut ilmeensä muuttui kuitenkin pelästyneeksi, ymmärtäväiseksi.
   ”Käynnistä auto, jos se vielä toimii!” Julia kuului kiljaisevan Markille ennen kuin kääntyi ja juoksi pois.



Olimme nyt kaksin. Laukauksia ei enää kuulunut. Auton moottori kuului käynnistyvän, ja tiesin, että meidänkin olisi paettava. Laukausten ampuja ei tuntunut olevan Markin ja Julian puolella, emmekä voineet tietää, pitäisikö hän meidänkään puoliamme. Olisi pakko päästä pois täältä.
   Darryllin aivot toimivat nopeammin kuin minun. Hänellä oli jo ajatus.
   ”Haen auton”, hän sanoi. ”Ajan sen tähän lähelle. Hyppää kyytiin, niin pakenemme. Sinä pysyt täällä ja annat tarvittaessa suojatulta.”
   ”Selvä.” Ääneni oli käheä ja huuleni rutikuivat. ”Mene. Ja ole varovainen.”
   Darryll ei vastannut mitään lähtiessään.

***



Vanha, ruosteinen auto odotti juuri siellä, mihin Darryll Grayna tunnettu mies oli sen vain puolisen tuntia aiemmin jättänyt. Syrjässä, sivussa, poissa katseilta. Aivan kuten pitikin.



Alun perin ajatuksena oli ollut odottaa auton luona molempien kaverusten saapumista paikalle ja hoitaa homma siinä paikassa siististi ja hiljaa. Mutta huomatessaan, ettei auton takaoven lukko toiminut, hän oli saanut paremman ajatuksen. Paremman ja huomattavasti luovemman.



Mies hymyili hiljaa itsekseen. Hän näki toisen heistä jo saapuvan juoksujalkaa. Pientä hämmennystä tuotti toki se, ettei de Lucan poika ollut hänen mukanaan, mutta asiat kyllä selviäisivät. Olivat aina selvinneet. Ja tarpeen tullen hänelle kelpaisi kyllä vain toinenkin heistä. Pelinappulahan hän vain olisi, ei mitään muuta, de Lucan hän puolestaan voisi hoidella toisella kertaa.
   Auton ovi avautui. Hengästynyt, naamioitu mies astui kuskin paikalle eikä huomannut takapenkillä istuvaa miestä. Mutta pian huomaisi. Oikeastaan nyt.



”Iltaa, John.”
   Gary kohtasi ratin taakse istuneen miehen katseen taustapeilin kautta. Hetkessä auton avaimia pitelevä käsi jähmettyi paikoilleen ja Johnin keskittyneeseen katseeseen ilmestyi puhdas pelko.

***



Darryll viipyi autonhakureissullaan ikuisuuden, ainakin siltä minusta tuntui. Ei kuulostanut siltä, että Darryll edes yritti startata vanhaa rämäänsä, ja se sai minut hermostumaan entistä enemmän. Onnistuiko mies hukkaamaan autonsa avaimet vai mitä siellä oikein tapahtui?



Kun auton ääntä viimeinkin kuului, valmistauduin jo nousemaan ylös. Yritin tähyillä, mitä kautta Darryll oikein ajaisi. Auton valot näyttivät pyyhkäisevän minun suuntaani, kääntyvän… ja loittonevan kovaa vauhtia. Auton perävalot etääntyivät etääntymistään.
   Mitä helvettiä?



Kun auto kääntyi lopulta mutkan taa eikä edes perävaloja enää näkynyt, olin vieläkin epäuskoinen. Todellako Darryll jätti minut tänne? Pakeni itse ja jätti minut pitämään huolta itsestäni? Uskomatonta! Hädässä ystävä tunnetaan, niinkö?



Darryll ei ollut jättänyt minulle montaa vaihtoehtoa paeta paikalta.
   Olisi vain juostava. Kovaa.

***

Irviksen kommentteja:

Cheshire's Grin kertoi jo kaiken olennaisen paluustani, joten en sitä sen kummemmin avaa. Sanon vain sen, että kiitos teille kaikille, jotka jaksoitte kannustaa. ♥ Jos teitä muuten kiinnostaa muunkinlaiset tarinani, niin tuolta CG:stä löytyy lyhyempi tarina THEO ja niitä tulee luultavasti tulevaisuudessa lisääkin.

Kesti hetki orientoitua kirjoittamaan taas tätä. Sanokaa, jos tein eeppisiä virheitä :D Vähän oli inspiraatio hukassa, mutta kyllä se sieltä löytyi. Suunnitelmia ensi osiin (joiden nimiä päivittelen tuohon sivuun pian) on myöskin rutkasti, eli eiköhän tässä vielä innostuta!

Muutama kysymys, joihin ei ole pakko vastata:

1. Osan lopussa Gary istui Darryllin auton takapenkillä. Mitä hän aikoo tehdä Darryllille ja miksi?

2. Miksi Gary kutsui Darryllia Johniksi?

3. Pääseekö Adrian kunnialla kotiin tietullilta?

Näin pitkän tauon jälkeen en koe tarpeelliseksi vastata vanhoihin kommentteihin edellisissä postauksissa, mutta jatkossa vastaan totuttuun tapaan jokaikiseen kommenttiin.

Puuhailen muuten Cheshire's Grinin puolella jouluekstraksi kysymyspostausta. Menkäähän siis sinne, jos on kysymyksiä! :)